Hissiurakoitsijat 20.5.2011

Uusittu Tukses-ohje S6-11 on ilmestynyt

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on antanut sähköturvallisuuslain (410/1996) 56 §:n nojalla hissien kunnossapitoa, huoltoa, korjaamista, muutostöitä ja tarkastuksia koskevia täydentäviä ohjeita.

Uusittu ohje korvaa kaksi aikaisemppa ohjetta S6-09 ja S8-09.

Sähköturvallisuuslain muutoksen perusteella on vuodenvaihteen jälkeen tarkastajan määrättävä hissille uusintatarkastus, jos siinä on sellainen vika, joka aiheuttaa välittömän vaaran tai katsotaan sellaiseksi puutteeksi, joka vaarantaa hissinkäyttöturvallisuuden. Tukes-ohjeessa on nyt esitetty millaisten puutteiden ja virheiden perusteella uusintatarkastus tulee teetettäväksi. Linkki Tukes-ohjeeseen.

Ohjeessa määritellään myös milloin käytössä oleville hisslle tehty muutostyö on vähäinen ja milloin merkittävä. Merkittävä muutostyö on tarkastutettava tarkastuslaitoksella ennen hissin käyttöönluovuttamista.

Ohjeeseen kannattaa tutustua yllä olevasta linkistä.

 

Siirry sivun alkuun